sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Vaniljainen marjapiirakka

Tämä ohje on mukaeltu Yhteishyvän (3/2013) vastaavasta ohjeesta ja nyt on pakko sanoa, että olipa todella mehukas piirakka! Tuoreena söimme tätä vaniljajäätelön kanssa (toimii!) ja parin päivän päästä sellaisenaan, jolloin piirakka oli yhä todella hyvää eikä laisinkaan kuivaa. Tähän voi laittaa mitä marjoja haluaa ja aion itsekin tehdä tästä jatkossa hieman muunneltuja versioita. Todella hyvä peruskakku kahvipöytään!


Pohja:
150 g margariinia
1½ dl sokeria
1½ dl gluteenittomia kaurajauhoja
1½ dl kookosjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
Täyte:
3 dl vaniljajogurttia
2 kananmunaa
½ dl sokeria
300 g marjoja (laitoin 150 g vadelmia ja 150 g mustikoita)
2 rkl perunajauhoja

Nypi rasva, sokeri ja kuivat aineet keskenään. Sekoita joukkoon muna. Anna levätä jääkaapissa tunnin ajan. Sekoita jogurtti, munat ja sokeri. Taputtele taikina piirakkavuokaan tai irtopohjavuoan (halk. 24 cm) pohjalle tasaiseksi levyksi. Älä paina taikinaa turhan lujasti. Kasta välillä sormet veteen, jotta taikina ei tartu niin paljoa sormiin taputellessa. Sekoita perunajauhot jäisiin marjoihin. Levitä marjat tasaisesti piirakan pohjalle aina reunoihin asti, älä siis jätä pelkkää taikinaa reunoihin. Valuta päälle jogurttiseos. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Mikäli pinta alkaa tummua liikaa laita päälle leivinpaperi. Anna jäähtyä vähintään tunnin ajan ennen tarjoilua, jotta maut pääsevät oikeuksiinsa. Nauti vaniljajäätelön, vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa!



4 kommenttia:

  1. Tästä piirakasta tuli meidän perheen uusi lemppari :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Tämä on kyllä tosi mehevä piirakka!

      Poista
  2. Meille tuli ystäviä kylään ja heistä yksi oli gluteeniton. Siksi päätin tehdä tätä piirakkaa. Piirakka oli todella hyvää. Kaikki kehuivat sitä maasta taivaaseen. Piirakan pohja aivan suli suussa. Ainoa huono puoli on se, että jauhot maksavat moninkertaisesti verrattuna vehnäjauhoihin. Gluteeniton ruokavalio on tältä osin kallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että piirakka maistui teille kaikille! Ja olet ihan oikeassa, että gluteenittomat jauhot ovat huikean kalliita. Toivottavasti tulevina vuosina tilanne helpottuu kun käyttäjäkunta lisääntyy...

      Poista