keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Iisi pasta carbonara

Tässä vielä heti perään toinen pastaruoka, jota valmistamme arjessa melko usein sen helppouden ja raaka-aineiden vähyyden vuoksi. Koska pekoni maistuu tässä erityisen hyvälle, kokeilimme kerran tehdä tätä ruokaa niin, että tuplasimme pekonin määrän sillä ajatuksella, että makunautintokin tuplaantuu. Vaan toisin kävi: ruoka ei ollutkaan enää niin hyvää. Kannattaa siis laittaa pekonia maltillisesti. Toinen oleellinen asia onnistumisen kannalta on pastan ja kastikkeen sekoittaminen keskenään. Eli pastan valutuksen jälkeen sitä ei kaadeta lautaselle ja kastiketta päälle, vaan pasta kaadetaan paistinpannulle, jossa seosta käännellään niin, että kastiketta menee mukavasti joka paikkaan. Hyvät pihdit ovat kätevä väline tähän. Vasta sen jälkeen koko komeus kaadetaan lautaselle.


Kahdelle

spaghettia (Semper)
½ pkt pekonia (eli 40-50 g / hlö on hyvä määrä)
½ iso sipuli
½ pkt Valion kolmen juuston ruokakermaa
mustapippuria
suolaa maun mukaan (varo ylimaustamista pekonin vuoksi!)
koristeeksi muutama lehti rucolaa (nyt ei ollut niin korvasin sen pätkällä silputtua kevätsipulin vartta)

Laita spaghettivesi kiehumaan. Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja paloittele pekonisiivut. Paista sipuli- ja pekonipaloja pannulla kullanruskeaksi, et välttämättä tarvitse rasvaa. Mausta mustapippurilla (ja suolalla). Kun pasta on melkein kypsää, lisää pannulle ruokakerma ja keitä hieman kasaan. Valuta pasta ja kaada se pannulle. Kääntele pastaa huolellisesti pihdeillä niin, että kastiketta menee joka puolelle (samalla pasta ikään kuin imee hieman kastiketta itseensä). Kaada seos lautaselle, koristele esim. rucolalla tai pilkotulla kevätsipulin varrella. Nauti vaikkapa maidon kera!


2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä, nopeasta ja helposta ohjeesta! Lisäsin vielä pari tomaattia ja basilikan lehtiä. Maistui pyörälenkin jälkeen niin hyvältä, että teki mieleni syödä yksin koko annos. KIITOS !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja mukava kuulla, että pasta maistui! Tervetuloa vierailemaan blogiini uudestaankin!

      Poista