sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kukkakaalipizzapohja ja tomaattikastike

Mekin sen toteamme: terveellinen pizzapohja on todella keksitty! Kukkakaalipizzapohjasta on nimittäin kohistu jo hyvän tovin - eikä turhaan. Me teimme siitä tänään oman versiomme emmekä voi kuin todeta, että täydestä meni kuin väärä raha! Kukkakaali ei maistu pohjassa laisinkaan ja valmis pizza näyttää pohjan nurjaltakin puolelta hämmästyttävän paljon vehnäpizzalta. Pizzapohja on todella helppo ja nopea valmistaa, kunhan keittiöstä löytyy monitoimikone. Suosittelemme myös valmistamaan oman tomaattikastikkeen, joka lyhyen veitsenheilutuksen jälkeen valmistuu liedellä itsestään. Pizzojen täytteenä meillä oli tällä kertaa jauhelihaa, tämän syksyn suppilovahveroita ja rucolaa sekä miehellä lisäksi vielä tomaattia. Nautimme pizzat myönteisen hämmennyksen vallitessa. Mies totesi lautasensa tyhjennyttyä: "vastoin kaikkia ennakko-oletuksiani pizzanälkäni on tyydytetty". Ja mikä parasta, tämän pizzan jälkeen ei tullut ähkyoloa.




2 pyöreää pizzaa

pohja:
500 g kukkakaalin nuppuja
100 g juustoraastetta
2 kananmuna
3 rkl mantelijauhoa
1 tl suolaa

tomaattikastike:
4 isoa kypsää tomaattia
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
nippu ruohosipulia
1 tl oreganoa
1 tl hunajaa
1 tl balsamicoa
1 tl öljyä
mustapippuria myllystä
suolaa myllystä


Aloita tomaattikastikkeesta. Lohko tomaatit. Kuori ja halkaise valkosipulinkynnet. Halkaise chili, poista halutessasi siemenet ja leikkaa pienemmeksi paloiksi. Laita kaikki ainekset paitsi öljy tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi massaksi. Kuumenna öljy kattilassa, kaada tomaattiseos joukkoon ja anna kiehua miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Sekoittele välillä. 




Tomaattikastikkeen muhiessa valmista pohja. Irrota kukkakaalista nuput ja hienonna ne monitoimikoneessa murumaiseksi. Rakenteen tulee muistuttaa couscousta/mannaryynejä. Sekoita kulkossa kukkakaalimuru, kananmunat, juustoraaste, mantelijauho ja suola keskenään. Levitä seoksesta uunipellille leivinpaperin päälle kaksi pyöreää pizzapohjaa (halkaisija noin 25 cm). Paista pohjia uunissa 225 asteessa 10-15 min. ajan kunnes ne ovat kauniin kullan värisiä. Nosta pohjat pois uunista ja anna hieman jäähtyä. Levitä pohjien päälle tomaattikastike, haluamasi täytteet ja juusto. Paista vielä 10-15 min. ajan kunnes juusto on kauniisti ruskistunut.




2 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselta...ja varmasti maistuukin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä maistui kyllä! Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

      Poista