maanantai 28. syyskuuta 2015

Porkkana-linssikeitto

Ilma viilenee ja sade piiskaa maata. Kertaalleen olen käyttänyt jo villasukkiakin kotona. Alkaa olla jälleen keittojen kulta-aika vuodesta. Kuivakaapista löytyi avaamaton linssipaketti, jonka pohjalta mieheni lähti kehittelemään arki-illan keittoa. Valmistukseen kului kaiken kaikkiaan noin 45 minuuttia, joten tämän takia ei tarvitse koko iltaa keittiössä pyöriä. Vaikka tämä on kasviskeitto, se on linssien ja kookosmaidon ansiosta proteiinipitoinen ja sopivan täyttävä. Mikäli kuitenkin kaipaat jotain tykö, paahdettu leipä voinokareen ja muutaman sormisuolahipun kera voisi toimia. Ohje on maidoton.




4 annosta

500 g porkkanaa
2 dl punaisia linssejä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
5 dl kasvislientä
2 dl kookosmaitoa
1 keltainen chili
1 tl smoked paprikaa
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa myllystä
persiljaa


Pese, kuori ja pilko porkkanat. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipulit ja valkosipulinkynnet. Lisää smoked paprika, kurkuma, juustokumina ja pilkottu chili sekä porkkanakuutiot, kuullota vielä hetki. Lisää kasvisliemi. Huuhtele linssit, kaada ne keiton joukkoon ja anna kiehua noin 15 minuutin ajan. Kun porkkanat ovat kypsiä, soseuta keitto sauvasekoittimella. Kaada joukkoon kookosmaito ja kiehauta. Mausta mustapippurilla ja suolalla makusi mukaan. Koristele mustapippurilla ja persiljalla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti