tiistai 24. helmikuuta 2015

Suussa sulava suklaakakku, italialainen basilikajäätelö ja mansikkamelba

Viime lauantain illallisen kruunasi ihana jälkiruoka! Täysin jauhoton suklaakakku oli todella täyteläistä ja suklaista, muttei liian äkkimakeaa. Pähkinät toimivat miellyttävinä yllätyksinä muuten suussa sulavan kakun joukossa. Jottei hehkutus kakun suhteen päättyisi vielä tähän on todettava, että tämä on varsin tekijäystävällinen kakku: raaka-aineita on kohtuullinen määrä, kakku on helppo ja nopea valmistaa, ja sen voi (ja kannattaakin!) tehdä hyvissä ajoin tarjoilua edeltävänä päivänä. Kakun makua täydensivät loistavasti ei-liian-makeat mansikkamelba ja basilikajäätelö. Valmistimme jäätelön italialaiseen tapaan, joka on hieman työläämpi, mutta ehdottomasti vaivansa arvoinen. Italialaisen jäätelön salaisuus piilee nimittäin keltuaisvaahdossa, joka valmistetaan vesihauteessa. Jäätelö sulaa suuhun, ja on rakenteeltaan täydellisen runsas, mutta kuitenkin kuohkea.




Suklaakakku

300 g tummaa suklaata (väh. 70 %)
6 kananmunaa
2 rkl sokeria
½ dl vahvaa kahvia
½ dl rouhittuja pekaanipähkinöitä
½ dl rouhittuja saksanpähkinöitä


Erota kananmunien valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Riko toisessa kulhossa keltuaisten rakenne. Pilko suklaa paloiksi ja sulata mikroaaltouunissa noin 20 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen. Anna suklaan jäähtyä hetki ja sekoita se sitten keltuaisten joukkoon. Lisää kahvi, sokeri ja pähkinärouheet seokseen. Sekoita. Nostele lopuksi valkuaisvaahto suklaaseoksen joukkoon ja sekoita huolellisesti, mutta helläkätisesti.

Kaada seos voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Itse käytin suorakaiteen mallista vuokaa, jonka koko oli 18 x 20 cm. Paista uunissa 200 asteessa tasan 10 minuuttia. Kakku näyttää raa'alta, mutta se kovettuu viileässä. Anna levätä hetki pöydällä huoneenlämmössä. Pane kakku jääkaappiin vähintään parin tunnin, mielellään vuorokauden, ajaksi. Tarjoa italialaisen basilikajäätelön ja mansikkamelban kera.




Italialainen basilikajäätelö

6 annosta

2 keltuaista
1 rkl sokeria

2½ dl kuohukermaa
1 rkl sokeria

2 valkuaista
2 rkl sokeria

2 rkl tuoretta basilikaa
1 rkl minttuviinaa
1 rkl sokeria
1 rkl avokadoöljyä


Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Laita kattilaan noin 10 cm vettä. Laita keltuaiset sokerin (1 rkl) kanssa astiaan vesihauteeseen ja ala kuumentaa levyä, jotta vesihaude kuumenee samalla sekoittaen keltuaisia ja sokeria sähkövatkaimella. Seoksen lämpötila ei saa nousta liian korkeaksi, jotta keltuainen ei ala kypsyä. Seos alkaa olla valmista, kun väri vaalenee ja paksunee majoneesin tapaiseksi vaahdoksi. Nosta kulho pois kuumasta vesihauteesta ja siirrä jäähtymään kylmään vesihauteeseen.




Valmista basilikaemulsio soseuttamalla sauvasekoittimella basilika, minttuviina, sokeri ja avokadoöljy tasaiseksi massaksi. Jätä seos odottamaan.




Vatkaa kulhossa kerma vaahdoksi sokerin (1 rkl) kanssa. Sekoita kermavaahtoon varovasti jäähtynyt keltuaisvaahto. Kaada kerma-keltuaisvaahto pakkasessa kylmetettyyn jäätelökoneastiaan. Lisää koko ajan käyvään jäätelökoneeseen basilikaemulsio, jotta se sekoittuu massaan tasaisesti. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, lisää valmiin vaahdon joukkoon sokeri (2 rkl). Kaada vaahto jäätelökoneeseen muun massan kanssa. Anna jäätelökoneen käydä 40 minuutin ajan, jolloin jäätelö on parhaimmillaan.




Mansikkamelba

6-8 annosta

200 g mansikoita
½ dl sokeria
1 rkl sitruunan mehua


Soseuta mansikat blenderissä, lisää sokeri ja sitruunan mehu. Säilytä jääkaapissa ennen tarjoilua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti