maanantai 2. helmikuuta 2015

Lempeän tulinen kookos-kanakeitto

Olemme lähdössä keväällä lomamatkalle Kaakkois-Aasiaan ja tänään tuli sellainen olo, että miksi emme ottaisi pientä varaslähtöä ruoan muodossa. Emme ole vähään aikaan syöneet aasialaishenkistä keittoa, joten se houkutti riisiruokia enemmän. Kanaa puolestaan löytyi valmiina jääkaapista, ja siltä pohjalta lähdin keittoa virittelemään. Luen aina silloin tällöin Tuulia Järvisen ihanaa Wellberries-blogia, ja sieltä löysinkin kerrassaan kokeilemisen arvoisen keiton. (Toteutuksessa tein pieniä viilauksia reseptiin.) Ja miten hyvää tästä tulikaan! Keitto oli nimittäin juuri sopivan tulista, liemessä oli tarpeeksi makua ja sattumiakin löytyi runsaasti. Tätä saatetaan tehdä vielä uudestaankin matkakuumeen kohotessa...




4 annosta

500 g broilerin maustamatonta rintafileetä
2 tl neitsytkookosöljyä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
200 g tuoreita herkkusieniä
2 porkkanaa
3 cm tuoretta inkivääriä
½ tl kurkumaa
½ tl jauhettua juustokuminaa
1 punainen chili
½ ruukkua korianteria
5 dl vettä
2 dl kookosmaitoa
1 kasvisliemikuutio (Fond du Chef)
suolaa
mustapippuria
½ sitruunan mehu


Pilko kana pienehköiksi paloiksi, ja paista kypsäksi neitsytkookosöljyssä isossa kattilassa. Lisää joukkoon silputut sipulit ja kuullota hetki. Mausta suolalla, mustapippurilla, kurkumalla ja juustokuminalla. Lisää joukkoon paloitellut herkkusienet ja ohuiksi kiekoiksi siivutetut porkkanat, anna paistua hetki. Lisää vielä kuorittu ja mahdollisimman hienoksi pilkottu inkivääri sekä hienonnetut chili (poista halutessasi siemenet) ja tuore korianteri. Kaada päälle vesi, kookosmaito, ja sekoita joukkoon kasvisliemikuutio. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä 15 min. ajan. Purista lopuksi sekaan sitruunan mehu. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. Koristele tuoreella korianterilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti