sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Lohi-, poro- ja katkarapusuolaiset

Pienet suolapalat sopivat noutopöytään ympäri vuoden. Vaikka niiden tekeminen ottaa oman vaivansa, lopputulos palkitsee näyttävyydellään. Lohi- ja poromassan voi tehdä edellisenä päivänä jääkaappiin tekeytymään, mutta katkarapumassa kannattaa tehdä tarjoilupäivänä. Jokaisesta ohjeesta tulee noin 40 kpl.





Lohisuolaiset: 

100 g lämminsavulohta
1 dl tilliä
kaksi kevätsipulinvartta (tai pieni pätkä purjoa)
100 g ruohosipulituorejuustoa
80 g ranskankermaa
2 tl sinappia (gluteenitonta!)
1 tl hunajaa
1 rkl sitruunanmehua
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

gluteenitonta saaristolaisleipää 
koristeeksi tuoretta tilliä


Laita kulhoon hienonnetut lämminsavulohi, tilli ja kevätsipulinvarsi. Lisää loput massan ainekset ja sekoita tasaiseksi. Leikkaa leipäsiivut neljään osaan. Laita pieni määrä lohimassaa jokaiselle leipäpalalle ja koristele tuoreella tillillä.





Porosuolaiset:

100 g kylmäsavuporosiivuja
½ punasipuli
100 g piparjuurituorejuustoa
150 g ranskankermaa
4 minisuolakurkkua
ripaus mustapippuria

gluteenitonta saaristolaisleipää tai tummaa limppua
koristeeksi minisuolakurkkua ja persiljaa


Laita kulhoon hienonnetut poro, punasipuli ja minisuolakurkut. Lisää joukkoon tuorejuusto ja ranskankerma, ja sekoita tasaiseksi massaksi. Mausta mustapippurilla. Leikkaa leipäsiivut neljään osaan. Laita pieni määrä poromassaa jokaiselle leipäpalalle, ja koristele minisuolakurkulla ja persiljalla.





Katkarapusuolaiset:

150 g katkarapuja (pakaste)
2 kananmunaa
½ punasipuli
2 rkl kapriksia
150 g ranskankermaa
½ dl hienonnettua tilliä
1-2 rkl sitruunanmehua
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

gluteenitonta saaristolaisleipää
koristeeksi katkarapuja, kapriksia ja tilliä

Ota katkaravut huoneenlämpöön sulamaan. Keitä kananmunat koviksi, noin 10 min. ajan. Jäähdytä kananmunat kylmässä vedessä, kuori ja hienonna. Valuta sulaneet katkaravut ja hienonna ne sekä kaprikset. Kuori ja hienonna sipuli. Sekoita kulhossa ranskankerma, munat, katkaravut, sipuli, kaprikset, tilli ja sitruunanmehu. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Leikkaa leipäsiivut neljään osaan. Laita pieni määrä katkarapumassaa jokaiselle leipäpalalle. Koristele katkaravulla ja kapriksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti