sunnuntai 4. elokuuta 2013

Vesimeloni-halloumisalaatti ja suklaisen vaniljainen marjakimara

Viikonloppu kului hyvässä seurassa mökkeilystä nauttien. Saunomisen, uimisen ja pelailun lomassa teimme maittavaa ruokaa. Ei siitä vaan pääse mihinkään, että ruoka maistuu aina vielä paremmalta raittiissa ulkoilmassa! Nautiskelimme keitettyjä kesäperunoita ja -porkkanoita uunissa paistetun kirjolohen kera. Kastikkeen virkaa toimitti kermaviiliin sekoitettu sinappi-kurkkusalaatti sitruunalla, sokerilla, suolalla ja mustapippurilla maustettuna. Makunautinto täydentyi vielä vesimeloni-halloumisalaatilla:


Neljälle

jääsalaattia
rucolaa
½ pienehkö vesimeloni
400 g halloumia
oliiviöljyä
mustapippuria

Revi jääsalaatti kulhon pohjalle. Lado päälle rucola. Levitä oliiviöljyä päälle ja rouhi mustapippuria. Kuutioi vesimeloni ja lisää päälle. Juuri ennen tarjoilua paista halloumit esim. grillissä ja lisää muun salaatin päälle. Tarjoile nopeasti, sillä halloumista tulee melko nopeasti kumimaisen sitkeää.


Jälkiruokana toimi yksinkertainen ja helteisenä kesäpäivänä mitä parhain marjakimara suklaakeksien ja vaniljakastikkeen kera:


Neljälle

1 pkt suklaakeksejä (Semper)
1 tlk Valio Vanilla vaniljakastiketta
1 rs tuoreita vadelmia
1 rs tuoreita mustikoita
½ l tuoreita mansikoita

Pilko keksit pienemmiksi paloiksi. Perkaa mansikat ja pilko pienemmiksi. Lado tarjoilumaljan pohjalle keksipaloja. Kaada päälle vaniljakastiketta. Lisää vadelmia, mustikoita ja mansikoita. Tee päälle toinen vastaava kerros. Tarjoile ja nauti!


Jälkiruoan kanssa tarjoilimme tämän kesän ehdotonta suosikkikuohariani Platino Pink Moscatoa. Viini on raikas ja kauniin värinen, ja siinä on vain 7 % alkoholia eli tästä juomasta ei tule äkkihumalaa. Moscato on suosikkirypäleeni vaaleiden viinien puolella, eli ei ollut yllättävää, että tämä viini on tuonut minullekin nautinnon kuohuviinien maailmassa. Useimmat kuoharit ovat minun makuun liian kuivia tai kitkeriä, mutta tässä viinissä ei ole niistä pelkoa. Eli kannattaa kokeilla niidenkin, jotka eivät erityisesti pidä kuohareista!



2 kommenttia:

  1. Kuulostipa hyviltä ja houkuttavilta! Ehdottomasti täytyy kokeilla, niin marjakimaraa kuin saalaattia ja kuoharista puhumattakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Olemme tehneet salaattia jo monet kerrat ja se on aina yhtä hyvää. :)

      Poista