tiistai 6. elokuuta 2013

Ragù

Kun huusholli on jo kesän helteistä johtuen "mukavasti" lämmin niin miksen lisäisi pökköä pesään keittelemällä maailman mainiointa jauhelihasoosia tuntitolkulla - etenkin kun jääkaapissa seisoo avattu punkkupullo jokseenkin orpona. Siispä tuumasta toimeen. Ragùhan on italialaisissa keittiöissä kehitelty, usein jauhelihasta tehty, lihakastike, jonka valmistukseen käytetään vihanneksia (esim. sipulia, porkkanaa, selleriä), tomaattia ja punaviiniä. Ragù tarjoillaan perinteisesti keitetyn pastan kanssa. Ragù ei ole ratkaisu äkkinälkään, sillä kastiketta on hyvä keitellä hissukseen tunti jos toinenkin. Mutta se kannattaa, sillä lopputulos on todella todella suussa sulavan maukas!


4-6 annosta

margariini-öljyseosta
2 pienehköä sipulia
3 valkosipulinkynttä
3 pientä porkkanaa
500 g nauta-sikajauhelihaa
mustapippuria
suolaa
vajaa 1 rkl pizzamaustetta
1 rkl sokeria
2½ dl punaviiniä
1 tlk (400 g) kuorittuja tomaatteja
1 tlk (70 g) tomaattipyrettä

Pilko sipuli ja valkosipulit pieneksi. (Valkosipulia ei kannata missään nimessä pistää puristimesta läpi, koska se tuo ikävän kitkerän maun.) Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Minulla oli kolme pientä porkkanaa ja niistäkin palanen päätyi koirien suihin tiputtuaan lattialle, joten isoja porkkanoita ei kannata laittaa kahta enempää mikäli haluaa noudattaa ohjetta. Laita kannelliseen paistokasariin margariini-öljyseos kuumenemaan. Kuullota pilkottuja sipuleita ja raastettua porkkanaa muutaman minuutin ajan, mausta mustapippurilla ja suolalla. Lisää jauheliha kahdessa osassa, ruskista kypsäksi. Mausta vielä mustapippurilla, suolalla, pizzamausteella ja sokerilla, tarkista maku. Alenna lämpötilaa ja lisää punaviini. Anna poreilla 10-15 minuuttia ilman kantta, jotta suurin osa viinistä keittyy kasaan. Lisää kuoritut tomaatit (pienellä vesitilkalla kannattaa huuhtoa tölkistä kaikki tomaattisoseet mukaan kasariin) ja tomaattipyree. Laita kansi päälle ja anna lämpöä tulla siten, että kastike kiehuu rauhallisesti. Tee sillä aikaa jotain mukavaa, kun annat kastikkeen poreilla parin tunnin ajan. Älä kuitenkaan lähde niin kauas, ettet pysty sekoittamaan kastiketta muutamaan otteeseen ja varmistamaan, että tomaatit hajoavat sopivasti.

Koska söimme eilen pastaa, päätin heittää perinteiset ragùohjeet lisukkeiden osalta romukoppaan ja tarjoilla kastikkeen keitettyjen perunoiden kera. Annoksen pinnalle höyläsin tietysti muutamia parmesanlastuja. Salaattikomponenttina oli tällä kertaa oliiviöljyssä kieriteltyjä ja pilkottuja punaisen paprikan, avomaankurkun ja omenan paloja. Päälle truuttasin vielä hieman tummaa balsamicokastiketta. Peruna toimi muuten loistavasti kastikkeen ja parmesanin kanssa. Emme jääneet yhtään kaipaamaan pastaa. Onneksi kastiketta tuli niin runsaasti, että tätä saa syödä lähipäivinä vielä uudestaankin!

Parhautta ruoan saralla.

 
 

Tällaista Merlotia pääsi soossiin, sopi oikein mainiosti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti