lauantai 8. elokuuta 2015

Ribsit Herlevin tapaan

Mikä olisikaan parempi tapa viettää kesälauantaita kuin valmistaa ribsit alusta alkaen itse? No joo, emme sentään kasvattaneet possua kotipihallamme, vaan haimme kylkipalat paikalliselta lihantuottajalta. Ribsejä (ja tykötarpeita) tehdessä vierähtää tosiaan tunti jos toinenkin eli hommaan kannattaa ryhtyä kun hoppua ei ole. Odottelua on kuitenkin enemmän kuin aktiivista työaikaa, joten ei koko päivä köökissä kulu - väleissä kyllä ehtii nauttia terassilla auringon paisteesta neuvoa-antavaa hörppien. Ribsien ohje on otettu Akseli Herlevin grillaukseen keskittyvästä kirjasta Herlevi liekeissä. Tarjoile ribsit maalaisranskalaisten, aiolin, tuoreen salaatin sekä siiderin tai gluteenittoman oluen kanssa.




4 annosta

2 kg porsaan kylkipalaa
2 porkkanaa
3 kevätsipulia
4 valkosipulinkynttä
4 oksaa tuoretta timjamia
2½ litraa vettä
70 g suolaa

BBQ-kastike
1 dl HP kastiketta
1 dl tummaa siirappia
1 dl Coca-Colaa (ei lightia!)
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
muutama oksa tuoretta timjamia
1 rkl liquid smokea


Asettele porsaan kylkipalat isoon uunivuokaan. Kuori porkkanat ja pilko reilun kokoisiksi paloiksi. Halkaise kevätsipulit neljään osaan. Hienonna valkosipulit. Laita porkkanat, kevätsipulit ja valkosipulit kylkipalojen päälle. Lisää lopuksi timjamin oksat. Kiehauta suolattu vesi kattilassa ja kaada kylkipalojen päälle, jotta ne (pääosin) peittyvät. Paista uunin keskitasolla 130 asteessa noin 2½ tunnin ajan. Nosta kylkipalat varovasti ritilälle viilenemään noin tunnin ajaksi.



Valmista BBQ-kastike. Laita kattilaan HP kastike, siirappi, Coca-Cola, hienonnetut valkosipulinkynnet ja chili (poista siemenet!) sekä liquid smoke. Irrota timjamin lehdet oksista ja lisää kattilaan. Kiehauta.




Kuumenna grilli noin puoliteholle (lämpötila ei saa olla liian kuuma, jotta BBQ-kastikkeessa olevat sokerit eivät pala). Grillaa kylkipalojen pintaan kunnolla väriä noin 15 minuutin ajan, kääntele välillä. Valele grillauksen aikana pullasudilla BBQ-kastiketta lihojen pintaan molemmin puolin.



Aioli

2 valkosipulinkynttä
1 kananmuna
1 keltuainen
2 tl sitruunan mehua
2 dl rypsiöljyä
ripaus mustapippuria myllystä
ripaus suolaa myllystä


Hienonna valkosipulinkynnet (jos olet todellinen valkosipulifriikki, voit laittaa 3-4 kynttä). Laita kaikki ainekset korkeaan astiaan (esim. 0,5 litran mitta-astia) ja aja sauvasekoittimella tasaiseksi.




1 kommentti:

  1. Kyllä kannattaa nähdä vähän vaivaa niin saat näköjään todella herkulliset ripsit:)

    VastaaPoista