torstai 30. heinäkuuta 2015

Mansikka-vaahtokarkkikakku

Mitä olisikaan kesä ilman mansikkakakkua? No ei mikään kunnon kesä. Mansikkakakku kun tuo takuuvarmasti kesäisen tunnelman, olipa sitten taivaalla pouta- tai sadepilviä. Siispä kakkua tekemään ja koska en ole perinteisen sokerikakkupohjan enkä kermapursotusten ystävä, päädyin jälleen kerran hyydykekakkuun. Vaihtelua kakkuun tuli kuitenkin vaahtokarkeista, sillä kokeilin niitä nyt ensimmäistä kertaa kakun täytteessä. Olin todella iloisesti yllättynyt sekä vaahtokarkkien käyttämisen helppoudesta että niiden tuomasta silkkisestä rakenteesta. Vaahtokarkit ovat täyteaineena siitä käteviä, että ne hyydyttävät viiletessään massan, jolloin liivatteen tarve on huomattavasti vähäisempi. Massa saattaisi jopa hyytyä kokonaan ilman liivatetta, mutta laitoin varmuuden vuoksi yhden liivatelehden. Lopputulos oli mielestäni sopivan kiinteä. Vaahtokarkkien saattaisi myös ajatella tekevän kakusta todella makean, mutta näin ei ole. Kakun koristeluunkin voi siis huoletta käyttää vaahtokarkkeja.




Pohja
200 g gluteenittomia kauradigestivekeksejä
80 g voita

Täyte
6 dl mansikoita

200 g vaahtokarkkeja
2 dl vispikermaa
2 dl vaniljarahkaa
1 liivatelehti
2 rkl mansikkatäysmehua tai vettä

Koristelu
mansikoita
vaahtokarkkeja


Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, leikkaa ylimääräinen paperi pois. Valmista pohja. Laita keksit isoon minigrip-pussiin ja murusta keksit lyömällä niitä puukaulimella. Sulata voi kulhossa ja kaada sitten joukkoon keksimuru. Sekoita tasaiseksi, kaada irtopohjavuokaan ja taputtele tasaiseksi keksipohjaksi. Erottele mansikoista noin 1 dl isoimpia mansikoita. Halkaise ne ja aseta kakun pohjan päälle halkaisupinta ulospäin niin, että ne kiertävät koko reunan ympäri. Laita vuoka jääkaappiin odottamaan.




Valmista täyte. Soseuta jäljellä olevat mansikat (noin 5 dl) sauvasekoittimella korkeassa mitta-astiassa tasaiseksi massaksi. Sulata vaahtokarkit mikroaaltouunissa täydellä teholla 30 sek kerrallaan välillä sekoittaen, kunnes massa on tasaista. Kaada vaahtokarkkimassan joukkoon soseutetut mansikat. Laita seos jääkaappiin viilenemään. Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Vatkaa isossa kulhossa vispikerma vaahdoksi, sekoita joukkoon vaniljarahka. Kun mansikka-vaahtokarkkiseos on viilennyt, kaada se kerma-rahkaseoksen joukkoon. Sekoita hyvin tehosekoittimen hitaimmalla nopeudella. Kuumenna mansikkatäysmehu (tai vesi) kiehuvaksi. Liota kuumaan mehuun liivatelehti ja kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan. Ole tarkkana, etteivät reunoilla olevat mansikat kaadu tai ettei täytettä mene mansikoiden ja vuoan väliin. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tunnin ajan, mielellään yön yli. Koristele mansikkaviipaleilla ja vaahtokarkeilla.




2 kommenttia: