keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Bulgogi

Bulgogi on perinteinen korealainen ruoka, jossa liha (yleensä nauta) marinoidaan ja kypsennetään sen jälkeen nopeasti. En tiedä juuri mitään Korean ruokakulttuurista enkä ollut koskaan aiemmin maistanut bulgogia. Mieheni onnistui kuitenkin jostain ihmeen syystä kehittämään kaikessa hiljaisuudessa parantumattoman himon bulgogiin, ja yhtenä päivänä kaupassa ollessamme huomasin hänen latovan ostoskärryihin entrecôten lisäksi sitä sun tätä bulgogiin viittaavaa ainesta. Kotona sitten mies kääri paitansa hihat ja ryhtyi tositoimiin. Lopputuloksena syntyi todella maukasta lihaa, jota tarjoilimme korealaiseen tyyllin salaatinlehdiltä riisin ja muutaman lisukkeen kera. Ja vaikkei käyttämämme tsatsiki kuulukaan aasialaiseen ruokakulttuuriin, se sopi todella hyvin annokseen tuoden siihen raikkautta. Isommilta lehdiltä tarjottuna nämä toimivat pääruokana, mutta pienemmiltä lehdiltä tarjottuna ne ovat mainio makupala seisovaan pöytään tai osaksi korealaista maistelutarjotinta. Ruoka on ikään kuin korealainen versio tacoista, mutta paljon maistuvampi ja kevyempi!




4 annosta

500 g naudan entrecôtea

marinadi
3 rkl soijakastiketta
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl fariini- tai ruokosokeria
1 tl raastettua inkivääriä
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
1 rkl paahdettuja valkoisia seesaminsiemeniä
mustapippuria myllystä

1½ dl basmatiriisiä
4 dl vettä
ripaus suolaa
1 Cosmopolitan-salaatti
1 punainen paprika
noin 10 cm pala kurkkua
2 avokadoa
½ annos tsatsikia
(Sriracha-kastiketta)
öljyä

Leikkaa liha ohuiksi suikaleiksi. Valmista marinadi kulhossa sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Lisää marinadin joukkoon lihasuikaleet ja kääntele hyvin, jotta marinadia tarttuu tasaisesti lihojen pintaan. Anna marinoitua jääkaapissa parisen tuntia. Valmista sillä aikaa tsatsiki ohjeen mukaan. Kun liha on viimeisillään marinoitumassa huuhdo salaatin lehdet ja kuutioi paprika, kurkku ja avokadot. Kuumenna kattilassa suolavesi kiehuvaksi ja keitä riisi kypsäksi 10 minuutissa ja jätä hautumaan 5 minuutin ajaksi kannen alle. Kuumenna paistinpannu todella kuumaksi. Paista lihasuikaleet kahdessa eri erässä pienessä määrässä öljyä nopeasti välillä käännellen jättäen ne hieman punertaviksi. Kokoa annos latomalla salaatinlehden päälle ensin riisi, sitten avokado ja lihat. Koristele paprikalla ja kurkulla, ja viimeistele tsatsikilla sekä tulisuutta kaivatessasi Sriracha-kastikkeella.




2 kommenttia:

  1. No johan on raikas ja värikäs annos entrecotesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä hyviä ja raikkaita, suosittelen kokeilemaan kun tekee mieli aasialaista ruokaa. :)

      Poista