lauantai 22. helmikuuta 2014

Jauheliha-munakasrulla

Tässä suolainen syötävä esimerkiksi rentoon illanviettoon. Lopputuloksesta tulee maukas, kun muistaa maustaa munakkaankin tarpeeksi hyvin. Jauhelihan lisäksi kana toimii hyvin täytteenä. Munakas on parhaimmillaan tekopäivänä.


Munakas:
7 kananmunaa
4 dl maitoa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 tl pizzamaustetta
kourallinen tuoretta persiljaa

Täyte:
500 g jauhelihaa
½ tl suolaa
ripaus valkopippuria
1 tl (smoked) paprikaa
1 tl yrttimausteseosta
mustapippuria myllystä
1 sipuli
100 g herkkusieniä
1 porkkana
½ chili
2 dl ruokakermaa (voi olla maustettu esim. juustolla)
1 tomaatti
1 suolakurkku
2 dl juustoraastetta (jätä osa koristeluun)

Valmista munakas vatkaamalla sekaisin munat ja maito. Lisää suola ja mausteet. Kypsennä uunipellillä leivinpaperin päällä alatasolla 200 asteessa 20-25 minuuttia.

Munakkaan paistuessa uunissa valmista täyte. Paista jauheliha isolla paistinpannulla ja mausta se. Lisää joukkoon pilkotut herkkusienet ja sipuli sekä raastettu porkkana. Kääntele muutaman minuutin ajan, kunnes sipulit pehmenevät ja herkkusienet saavat väriä. Lisää joukkoon ruokakerma, pilkottu tomaattti ja kuutioitu suolakurkku, anna hautua muutaman minuutin ajan. Jätä sivuun tekeytymään.

Kun pohja on valmis, kumoa se toiselle leivinpaperille ja anna hetki jäähtyä. Levitä munakkaan päälle täyte ja ripottele päälle juustoraaste. Rullaa pohja pitkittäissuunnassa kääretortun tapaan rullaksi. Ripottele rullan päälle hieman juustoraastetta ja paista uunin yläosassa grillivastuksen alla 225 asteessa 5-10 minuutin ajan, kunnes juusto saa väriä. Tarjoile vaikkapa yksinkertaisen vihersalaatin kera!


Juuri uunista ulos tullut rulla.


Tarjolle vaikka pitkulaiseen Teema-vuokaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti