tiistai 26. huhtikuuta 2016

Suklainen appelsiinihyydykekakku

Appelsiini ja suklaa on klassisen ihana yhdistelmä, joka toimii takuuvarmasti! Olen aiemmin valmistanut niistä todella onnistuneen jälkiruoan, ja tällä kertaa vuorossa on kevään eri juhliin mainiosti sopiva kakku. Koska kakussa on kaksi eri kerrosta, se on hieman tavallista hyydykekakkua työläämpi valmistaa. Ohje on kuitenkin varsin helppo ja sen vuoksi nopea tehdä. Kakku on melkoisen täyteläinen, joten tästä riittää kakun kokoon nähden tavallista useammalle nautiskelijalle. Kakun voi hyvin valmistaa jo juhlia edeltävänä päivänä, jolloin ainoastaan koristelu jää itse juhlapäivänä tehtäväksi. Maukkaita juhlahetkiä tämän keväisen kakun parissa!




Pohja
80 g voita
180 g gluteenittomia kauradigestivekeksejä

Suklaatäyte
200 g taloussuklaata
2½ dl kuohukermaa
1 prk Valio appelsiinirahkaa
3/4 dl sokeria
2 rkl appelsiinilikööriä (tai appelsiinimehua)
3 liivatelehteä

Appelsiinitäyte
2½ dl kuohukermaa
2 prk Valio appelsiinirahkaa
2 rkl sokeria
2 rkl appelsiinimehua
4 liivatelehteä

Koristeluun 
tuoreita mansikoita
appelsiinin kuorta
syötäviä orvokkeja


Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle (halk. 22 cm) ja leikkaa suikaleet peittämään myös vuoan reunoja. Murusta keksit laittamalla ne esim. Minigrip-pussin sisälle ja hiero tai hakkaa kevyesti kaulimella. Kaada keksimuru kulhoon. Sulata voi ja kaada keksimurun joukkoon, sekoita kädellä hyvin. Kaada massa irtopohjavuokaan ja taputtele tasaiseksi. Laita jääkaappiin odottamaan.

Valmista suklaatäyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma. Sulata suklaa mikrossa 15 sek kerrallaan välillä sekoittaen. Sekoita isommassa kulhossa rahka ja sokeri. Sekoita joukkoon sula suklaa. Kuumenna kattilassa kiehuvaksi appelsiinilikööri (tai -mehu) ja liota kuivaksi puristetut liivatelehdet sekaan. Kaada ohuena nauhana rahka-suklaaseokseen koko ajan lusikalla sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita lusikalla tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle, tasoita. Anna hyytyä jääkaapissa 30-60 minuuttia.

Valmista appelsiinitäyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma. Sekoita isommassa kulhossa rahka ja sokeri. Kuumenna kattilassa kiehuvaksi appelsiinimehu ja liota kuivaksi puristetut liivatelehdet sekaan. Kaada ohuena nauhana rahkan joukkoon koko ajan lusikalla sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita lusikalla tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan hyytyneen suklaatäytteen päälle, tasoita. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

Irrota kakku vuoasta ja siirrä vadille. Koristele tuoreilla mansikoilla, appelsiinin kuorella ja syötävillä orvokeilla.



2 kommenttia:

  1. Onpa keväisen herkullista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja sen verran täyteläistä, että tätä riittää pienempikin pala! :)

      Poista