sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Vuoden ravintola: Kaskis

Viime keväänä Kaskenmäelle, entisen Kaskenahteen tiloihin avattu Kaskis on todellinen Turun helmi. Ruoka on fine diningia, mutta sopivan rennolla otteella toteutettuna. Ravintola on mukavan pieni ja kotoisasti sisustettu, joten siellä viihtyy varmasti. Henkilökunta on asiantuntevaa, ja annosten ja viinien esittely tapahtuu mutkattomasti ja leppoisasti jutustellen, vaikka paikan ollessa illasta toiseen täynnä tekemistä varmasti riittää. Annokset ovat huikean kauniita, lähiruokapainotteisia ja monivivahteisia. Viinit on mietitty huolella annoksia täydentäviksi ja tarjolla on monia todella mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Lisäksi viinien hintataso on varsin kohtuullinen, joten on vaikea keksiä mitään syytä miksi maistelumenun (tai yksittäisen annoksen) nauttisi ilman viiniä. 

Koko pöytäseurueemme tilasi maistelumenun, joka osalla oli vegeversiona. Monesti vegemenu jää perusmenun varjoon, mutta tällä kertaa niin ei todellakaan käynyt. Erityisesti vegemenun metsäsieni-jyväpasta-annos keräsi syöjiensä keskuudessa huikeita kehuja ja lihamenun syöjissä puolestaan kateellisia katseita. Pohdin myös useampaan otteeseen illan aikana miten taidokas kastike todella nostaa annoksen maut täysin uudelle tasolle. Pitää siis muistaa itsekin panostaa aina kastikkeeseen eikä keskittyä liikaa pääraaka-aineeseen! Mutta pidemmittä puheitta illan pääosan esittäjät eli annokset:



Kuuden ruokalajin maistelumenun aloitti sokerisuolattu siika savukalan ja munakokkelin kera. Annos oli täysi napakymppi! Siika suorastaan suli suuhun, ja munakokkeli, hollandaise-kastike ja savukalamousse toivat annokseen sopivasti täyteläisyyttä. Annoksen ainut ongelma oli kun se loppui. Vegemenun ensimmäisestä annoksesta löytyi myös munakokkelia ja hollandaise-kastiketta.


Toisena annoksena pöytään tuotiin päivän riistaa, joka oli hirveä kahdella tapaa valmistettuna. Lisukkeena oli omenaa useammalla eri tavalla. Hirvi ja omena toimivat todella hyvin yhteen ja makeahko kastike täydensi kokonaisuutta. Annos oli kohtalaisen suuri ja saikin miettimään miten selviän seuraavista neljästä annoksesta.


 Vegemenun toisen annoksen pääraaka-aineena olivat linssit.


Kolmas annos oli todella täyteläinen ja ehkä jopa syntisen kermainen maa-artisokkakeitto. Lisäksi lautaselta löytyi päärynää ja muutama taivaallisen makuinen juuressipsi sekä rakuunaöljyä. Täyteläistä makua kevensi vaahtomainen rakenne. Annos oli juuri sopivan kokoinen.


Neljäs annos sisälsi paistettua ahvenfilettä, tilliperunaa ja rapukastiketta. Pakko mainita myös palsternakka, joka oli mykistävän hyvää! En ole yleensä mädin ystävä, mutta tähän annokseen hauen mäti oli loistava valinta. Muutoin mainiota annosta latisti hieman se, että ahvenet olivat paistuneet himpun verran ylikypsiksi.



Vegemenun neljäs annos metsäsieni-jyväpasta räjäytti potin! Pasta oli täydellisesti kypsennettyä ja makumaailma täydensi sienien omaa makua lähes uskomattoman hyvin. Tämän annoksen haluaisin syödä tuplakoossa ensi kerralla!


Viidettä lautasta koristi haudutettu vasikanposki, metsäsienet ja savustettu kaali perunanpuolikkaan kera. Myös tämä annos jäi kerrassaan mainiona mieleeni! Kaalista oli saatu ylellisen makuista ja vasikanposki suli suuhun. Ja sienet... ihania! Kermakastike ei ollenkaan haitannut menoa.


Vegemenun syöjät jaksoivat hehkuttaa myös viidettä annostaan. Lautaselta löytyi seesamiglaseerattua tofua ja wokattua choy sumia. Minä tyydyin katselemaan annoksen kerrassaan raikasta ja samalla sekä mahtipontista että kevyttä ulkonäköä. Lautanenkin oli nappivalinta.


Jälkiruoaksi nautimme tyrnimarjagranitea ja jogurttimoussea, joka oli pirteä lopetus täyteläiselle aterialle. Makumaailma oli todella raikas ja ihastuin tyrniin aivan valtavasti. Älykäs maistelumenun lopetus.


Kaikki tämä 57 eurolla (viinit 38 eur). Voiko sitä ihminen rahojaan ja aikaansa paremmin käyttää? Eikä tullut mieleenkään käydä snägärin kautta kotimatkalla; fine dining voi todellakin olla täyttävää. Kyllä on hienoa, että meillä on Turussa Kaskis! Koskakohan sitä menisi taas uudestaan...


6 kommenttia:

  1. Todella hieno arvostelu ja kerrassaan mahtavat kuvat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei Kaskiksesta kovin huonoa arvostelua edes saa tehtyä... ;)

      Poista
    2. Päivän riista-annos kuitenkin selvästi oli arvostelijain mielestä varsin kammottavaa: "Toisena annoksena pöytään tuotiin päivän riistaa, joka oli HIRVEÄ kahdella tapaa valmistettuna."

      Poista
    3. Fingerporimainen bongaus! Tällaisia monimerkityksellisiä sanoja suomen kielestä löytyy. :) Kyseessä oli tällä kertaa kuitenkin hirvi.

      Poista
  2. Mahtavat kuvat Kaskiksen maistelumenústa....sinnehän on päästävä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavan makuisia olivat annoksetkin, joten tee ihmeessä pöytävaraus niin pääset nauttimaan herkuista!

      Poista