tiistai 4. marraskuuta 2014

Canard à l 'orange - Ankanrintaa appelsiinikastikkeella

Mikä ranskalainen klassikko! Suussa sulavaa ankan rintafileetä, jota täydentää juuri sopivasti makea ja hapokas appelsiinikastike. Näin syksyllä annosta ryydittävät hunajaiset punajuuret ja sipuliset neulapavut, jotka kypsyvät ilman sen suurempaa vaivaa uunin lämmössä. Todella hyvää ruokaa - ja vieläpä ilman kermaa! Nautinnon viimeistelee laadukas ranskalainen punaviini.




4 annosta

Ankanrinta

2 ankan rintafilettä
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä

Pyyhi ankanrinnat kuiviksi paperilla. Tee rasvapintaan veitsellä viiltoja siten, että siitä muodostuu kaunis ruudukko. Aseta ankanrinnat kylmään pannuun ja laita vasta sitten levy päälle, jotta rasvasta sulaa mahdollisimman suuri osa. Älä pidä levyä ihan täysillä, jotta liha ei kärvähdä. Paista rasvapuolta 5 minuutin ajan eli kunnes siihen tulee rapea, kauniin ruskea pinta. Mausta vielä paistamaton pinta suolalla ja pippurilla. Käännä ja paista toiselta puolelta 1-2 minuutin ajan. Rouhi kauniin ruudukon päälle suolaa ja pippuria. Laita ankanrinnat uunivuokaan ja kypsennä 175 asteessa kunnes sisälämpötila on 53 astetta eli noin 10 minuutin ajan. Näin liha jää kauniin punaiseksi. Ota ankanrinnat pois uunista ja kääri folioon. Anna vetäytyä vähintään 15 minuuttia ja leikkaa kauniiksi vinosiivuiksi.


Appelsiinikastike

öljyä
1 salottisipuli
2 rkl sokeria
½ dl vaaleaa balsamicoa
2 appelsiinia
1 appelsiinin raastettu kuori
2 dl vahvaa kanalientä (1 liemikuutio)
tilkka vettä
1 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
(tilkka Grand Marnier -appelsiinilikööriä)
mustapippuria myllystä

Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuli. Siirrä sivuun. Pese appelsiinit hyvin. Raasta toisen appelsiinin kuori hienoksi, toisen appelsiinin kuoresta voit halutessasi tehdä koristeita annoksiin. Purista molemmista appelsiineista mehu (noin 2 dl). Sirottele sokeri puhtaan ja kuivan kattilan pohjalle. Laita levy päälle, jotta sokeri sulaa ja karamellisosituu kauniin vaalean ruskeaksi. Kaada sen jälkeen joukkoon balsamico ja anna kiehua lusikalla sekoitellen kunnes sokeri on lähes liuennut. Lisää joukkoon appelsiinimehu ja sipulisilppu, ja keitä 5 minuutin ajan. Lisää vielä kanaliemi ja anna kiehua 3 minuutin ajan. Siivilöi liemi. Anna kiehua ja kaada joukkoon vesi-maissitärkkelysseosta tilkka kerrallaan koko ajan sekoittaen kunnes kastike paksuuntuu sopivasti. Lisää lopuksi joukkoon raastettu appelsiinin kuori ja ripaus mustapippuria, sekoita. Lusikoi kastiketta ankanrintasiivujen päälle sekä annoksen ympärille.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti