keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Serranokinkkusalaatti viiriäisenmunilla

Hyvä ystäväni on perheineen perustanut omakotitalonsa pihalle pienimuotoisen kanalan, jossa asustaa parisenkymmentä viiriäistä ja kuusi kanaa. Olin tutustumassa kyseisiin veijareihin viime viikolla ja sain kotiin tuomiseksi liudan tuoreita munia. Päätin valmistaa viiriäisenmunista salaatin. Seurakseen ne saivat suolaista serranokinkkua, makeaa hunajamelonia ja sinappisenetikkaisen kastikkeen. Ja kun ripottelin joukkoon vielä parmesanlastuja, lopputulos oli todella maukas. Salaatin ohje on kahdelle, mutta määriä on helppo kasvattaa mikäli syöjiä on enemmän. Kastiketta tulee hieman runsaammin; siitä riittää neljään annokseen.

Viiriäisenmunista vielä muutama sananen, koska niiden keittäminen ja etenkin kuoriminen vaatii pientä paneutumista. Saat munat kypsiksi kun keität niitä 3 minuuttia. Jos haluat valuvan keltuaisen, vähennä keittoaikaa tuntuvasti - läheinen kokki vinkkasi tällöin täydellisen keittoajan olevan 1 minuutti 18 sekuntia. Kun munat ovat valmiita, kaada kuuma vesi pois ja jätä munat kattilaan nauttimaan toviksi lämpimästä höyrystä. Vasta sen jälkeen kaada munien päälle jääkylmää vettä ja anna munien rauhassa viiletä vedessä. Munien kuorimiseen on useampiakin vaihtoehtoja, mutta itse onnistuin parhaiten halkaisemalla munan terävällä veitsellä kuorineen ja irrottamalla munan kuoresta siron teelusikan avulla (samaan tapaan kuin avokadon saa koverrettua pois kuorestaan). Toinen tapa on säröttää kuori joko rullaamalla munaa kevyesti pöydän pintaa vasten tai koputtamalla kuorta veitsellä. Sen jälkeen kuoren saa vetämällä irti ohuena, munaa kiertävänä nauhana, kunhan ensin puhkaiset veitsellä tai kynnellä munan kuoren alla olevan kalvon. Tsemppiä ja malttia viiriäisenmunien käsittelyyn!




kahdelle

eri salaatteja (esim. jäävuorisalaatti, suolaheinä, rucola)
100 g serranokinkkua
6 viiriäisenmunaa
1/4 hunajamelonia
6 kirsikkatomaattia
10 cm pala kurkkua
hieman parmesania
herneenversoja

kastike
1 rkl karkeaa Dijonin sinappia
1 rkl hunajaa
1 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
½ dl öljyä
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä


Valmista ensin kastike. Sekoita pienessä kulhossa lusikalla sinappi, hunaja ja viinietikka. Lisää joukkoon öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna tekeytyä rauhassa, jotta kastike hieman paksunee.

Keitä viiriäisenmunia vedessä 3 min. ajan, anna jäähtyä hyvin ja kuori. Levitä eri salaatteja lautasten pohjalle. Lisää pitkiksi lohkoiksi leikattu hunajameloni ja hieman vinottain viipaloitu kurkku sekä halkaistut kirsikkatomaatit ja viiriäisenmunat. Asettele lopuksi salaatin keskelle ruusuiksi käärityt serranokinkkuviipaleet. Koristele parmesanlastuilla ja herneenversoilla. Kaada kastike salaatin päälle juuri ennen tarjoilua ja rouhi vielä pinnalle hieman mustapippuria.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti