maanantai 11. tammikuuta 2016

Nasi goreng katkarapujen ja kanan kera

Julkaisin tämän vuoden kesäkuussa useampia indonesialaisia ruokaohjeita keväisen lomamatkamme innoittamana. Yksi merkittävä ruoka jäi kuitenkin julkaisematta. Kyseessä on nasi goreng, jota voi hyvällä mielellä kutsua Indonesian kansallisruoaksi. Nasi goreng tarkoittaa paistettua riisiä, ja siihen sekoitetaan usein joko pelkkiä kasviksia tai niiden lisäksi kanaa, mereneläviä tai nautaa. Nasi gorengia voi nauttia niin aamupalaksi kuin päivälliseksikin; se todella sopii arjen joka hetkeen. Näiden talvipakkasten keskellä päätimmekin tuoda Indonesian lämmön ja ihanat lomamuistot luoksemme kokkaamalla - mitäpä muuta kuin nasi gorengia. Ja niin helteinen aurinko ja Intian valtamereltä kasvoille puhaltava hieman viileä tuuli laskeutuivat kotiimme...



4 annosta

2 dl basmatiriisiä

2 kananmunaa
ripaus suolaa
öljyä

3 valkosipulinkynttä 
1 sipuli
2 punaista chiliä
1 tl korianterinsiemeniä
½ tl sokeria
2 rkl + ½ dl öljyä
200 g katkarapuja
300 g broilerin fileitä
1½ rkl ketjap manis -kastiketta
2 rkl soijakastiketta
4 kevätsipulia



Keitä riisi kypsäksi ja jätä jäähtymään.

Vatkaa vispilällä kulhossa kuohkeaksi kananmunat ja suola. Kuumenna tilkka öljyä paistinpannussa. Kaada munaseos pannuun ja kypsennä parisen minuuttia keskilämmöllä, kunnes munamassa on hyytynyt. Käännä munakas ja paista toiselta puolelta vielä hetki. Ota munakas pois pannulta ja jätä jäähtymään. Kun munakas on jäähtynyt, halkaise se ja kääri puolikkaat varovasti pituussuunnassa rullalle ja leikkaa kapeiksi suikaleiksi. Siirrä sivuun odottamaan.

Poista chileistä siemenet (tai jätä ne jos haluat ruoasta tulisemman). Hienonna valkosipulinkynnet, sipuli ja chilit. Murskaa valkosipulinkynnet, sipuli, chilit, korianterinsiemenet ja sokeri morttelissa tasaiseksi tahnaksi.




Kuumenna 2 rkl öljyä wokissa tai paksupohjaisessa kattilassa. Lisää maustetahna ja paista kovalla lämmöllä minuutin ajan tai kunnes tahna alkaa tuoksua. Lisää katkaravut ja ohueksi viipaloidut broilerin fileet, ja pikapaista 2-3 minuuttia. Lisää wokkiin noin ½ dl öljyä sekä kylmä riisi. Pikapaista kunnes riisi on kuumaa, riko mahdolliset kokkareet. Lisää ketjap manis, soijakastike ja kevätsipuli. Pikapaista minuutin ajan, anna riisin halutessasi ottaa hieman kiinni pinnan ruskistumiseksi.

Tarjoile kananmunansuikaleiden kera, koristele chilirenkailla ja kevätsipulilla. Lisää halutessasi pediksi kiinankaalta ja kurkkua.





4 kommenttia:

  1. Tämä on varmasti hyvää ja helppoa valmistaa:) mutta onkohan liian tulista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ole yhtään tulista, joten voit huoletta kokeilla!

      Poista
  2. Näyttääpä hyvältä, pakko kokeilla! Reseptisi vaikuttavat hyviltä kun eivät vaadi liian montaa raaka-ainetta ja kuvat ovat kutsuvia, tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi! Toivottavasti nasi goreng maistui sielläkin! :)

      Poista